Kansainvälistä meininkiä tapojen mukaan

Hello!

Every second's like a minute. Every minute's like a day. I can feel joy of living when I see heaven in your eyes. 

Minulta kysyttiin eilen, viihdynkö yksin. Ajattelin asiaa, että toisaalta oikeasti viihdyn yksin aina välillä. (Pakkohan se on viihtyä itsensä kanssa ja viihdyttää itse itseään) Onhan se välillä mukava kuulla ihan vain omia ajatuksia, vaikka ne vetävät rallia ja amisrinkiä pään sisällä. Voiko sellainen ihminen tajuta yksinoloa, joka on tottunut olemaan yksi miljardista tai joka käsittää yksinolon samaksi asiaksi kuin yksinäisyys? Minulle nuo kaksi käsitettä eivät tarkoita samaa.

Fireworks of heart

       Varsinkin viime viikolla olen viettänyt aikaa välillä yksin, kun taas välillä yhdessä uusia ystävieni kanssa. Lisäksi tutustuin uusiin ihmisiin uusien lajien parissa. Olihan se jännittävää pukuhuoneessa vaihtamassa vaatteita ja täyttämässä vesipulloa samalla pohtien yhä uudelleen ne samat tutut kysymykset: Millainen tunti olisi tulossa? Millainen vetäjä olisi? Kuinka paljon ihmisiä kurssilla olisi? Entä millaisia ihmisiä? Olisinko ainot luuseri, joka on vasta ensimmäistä kertaa? Onkohan kaikki muut harrastanut tätä sen kymmmenen vuotta ja paljon parempia kuin minä? 

Täytyy myöntää, että kyllä meinasin lähteä vetämään tiistaipäivänä vähän ennen tunnin alkua lujaa ulos urheiluhallista, kunnes rohkastuin ja astuin sisään jumppahuoneeseen. Sama sattui torstai-iltana samaisessa paikassa. Kävin kokeilemassa ensimmäistä kertaa elämässäni Flow-joogaa ja Hip Hoppia. Ja olo oli mahtava tuntien jälkeen. Löysinpä uutta tekemistä syksyksi. Vinkkinä kaikille suosittelen tosissaan katsomaan koko harrastuskirjon läpi mitä yliopiston vapaa-aikaesitteet tarjoavat, sillä sitä kautta voi oikeasti päästä tutustumaan aivan uusiin juttuihin.

Woodgrove, Nanaimon suurin ostari

Miksi en sitten kääntyny ympäri ja lähtenyt vetämään? Torstai-iltana sattui nuori neito kävelemään sisälle pukuhuoneeseen ja kysyi olinko menossa myös hip hop -tunnille. En kehdannut enää siinä vaiheessa poistua. Hän oli myös ensimmäistä kertaa kokeilemassa vähän jotain uutta. 

Vancouver Island University on avannut ovensa vuonna 1936. Siitä lähtien kampus on kasvanut: vanhoja rakennuksia uudistettu ja uusia rakennettu. Nykyään kampusalue moderni ja uusintateknologiaa hyödyntävä yksi maan parhaista yliopistoista. Kuitenkin verrattuna mannermaan kampuksiin jää Vancouver Island vielä höyhensarjalaiseksi, minkä vuoksi sitä pidetäänkin kotoisana pienyliopistona. Pääkampus sijaitsee Nanaimossa ja sen lisäksi sivukampuksia löytyy kolme kappaletta. Vancouver Islandissa panostetaan laatuun ja sen vuoksi he pitävät myös opetuskoot kohtuullisina. Kokonaisuudessaan paikalla on  18,000 opiskelijaa, joista 1,100 kansainvälistä ja 1,000 kanadan alkuperäisväestöstöön kuuluvaa opiskelijaa, työntekijöitä eli professoreita, tukihenkilöitä, jne on yli 2,000.

Kaikki on kuitenkin suhteellista. Minulle tämä paikka on jättimäinen, koska pääkampus muodostuu yli 30 rakennuksesta ja kotikampuksen Seamkissa rakennuksia on kuusi. Kampukselta löytyy muun muassa kirjasto, jossa yhteydessä oleva tietokonetila (tietokoneita on lähes 50 opiskelijoiden vapaassa käytössä). Lisäksi tietokoneita, soffia, pöytiä, työtiloja, lukunurkkia on kaikkialla kampuksen rakennuksissa. Urheiluhalli ja ilmainen kuntosali. Kirjakauppa, opiskelijaunionin käytettyjen kirjojen kauppa, kahviloita, Subway, oma pubi ja parkkialueet. Opiskelija-asunnot sijaitsevat vajaan viiden sadan metrin päässä kampuksesta. Lisäksi kampuksen/ opiskelijaasuntoloiden vieressä sijaitsee urheilukenttä. Opiskelijoita on kaikkialla! Ketkä tulossa, ketkä lähdössä. Ketkä kanadalaisia, ketkä jenkkejä, kiinalaisia, korealaisia, japanilaisia, eurooppalaisia, intilaisia, saudi-arabialaisia, meksikolaisia, venäläisiä; noin muutaman väestöryhmän edustajan tässä mainitakseni.

Kamerani katosi siis viime viikonloppuna, joten toivon kännyn kuvien laadun olevan jotenkin kohtalaisia. Muuten aikani onkin kulunut kirjojen, kavereiden, biljardin ja sarjojen seurassa. Toisinaan ikävä iskee varsinkin äidinkieltä kohtaan, kun jatkuvasti kuulee jotain aivan muuta tai kun puhuu niin kielen täytyy taipua mitä kummallisempiin sanoihin, jotka korvaan kuulostavat vierailta.                                 Kiitos ja kuittaus

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Rasberry olut paikassa Old City Pub, paikka tunnetaan sen chiken wingseistä

Look - this is the way

Hello!

Ensimmäinen viikko on takanapäin.... ja mitä jäi käteen: No täytyy sanoa, ettei viikko kylmäksi jättänyt. Luulot otettiin jo heti ensimmäisellä viikolla pois, vaikka koulussa viihdyin vain kolmen päivän ajan. Lähdin Suomen ammattikorkeakoulun ryhmätöitä karkuun amerikkoihin asti, mutta niistä ei sitten millään pääse eroon. Tuleva lukukauteni tulee sisältämään paljon erilaisten tutkimusten tekoa ja ryhmätöiden ihanaa toteuttamista. Tuo edellisen kirjoitin täydellisen sarkastisesti. *heh

On kuitenkin upea tunne istua kanadalaisen yliopiston luokassa kuuntelemassa työhönsä täydellisesti eläytyvää professoria ymmärtäen suurimman osan hänen puheestaan. Olen kuullut useamman vaihto-oppilaan kärsivän pahoin tunneilla ymmärtämisvaikeuksista, mutta itse en ole kohdannut vielä mitään ylitsepääsemätöntä. Minun lisäksi olen löytänyt kampukselta myös kaksi muuta suomalaista kolmannen asteen opiskelijaa, jotka ovat tulleet sekä yhden että kahden lukukauden kestäviin vaihtoihin, eivätkä he ole myöskään kokeneet suurta kielimuuria luentojen aikana. Ymmärrän kuitenkin täysin Aasian ja Lähi-idän suunnasta tulleita opiskelijoita, sillä heidän kielikulttuurinsa pohjalla on täysin eri kirjainmerkistö sekä kirjoitustapa. Eniten verenpainetta nostattavat kirjoitustyöt, sillä minulla ei ole mitään aavistusta minkälaista tekstiä täällä arvostetaan, ainoa vihje on että minimissää 1 500 - 2 000 sanaa.

Olen siis aikalailla viettänyt menneen viikon kirjojen äärellä ja opiskeluiden parissa. Motivaatio tuntuu olevan kohdallaan, ainakin vielä tässä vaiheessa. Onneksi koulu tarjoaa mukavaa vastapainoa koulun oheen. Tulevalla viikolla opiskelijat saavat tutustua kaikkiin urheiluaktiviteetteihin viikon ajan ilmaiseksi. Sen jälkeen saa sitten päättää osallistuuko aktiivikurssille vai riittäkö tuo maksuton kampuksen kuntosali kunnon ylläpitäjäksi. Tarjolla on joukkueurheilulajeista aina tansseihin ja Thai Chin asti aktiiviteetteja. Kurssit ovat hinnaltaa 30-40 euroa. Lisäksi voi osallistua päivä tai viikonloppuretkiin, jotka ovat vähän hintavempia: eksoottisimpana mainitakseni skydivingin, pokeriturnauksen ja surffarikurssit. Varmaan joku nyt sitten arvuuttelee, että mitä itse mahdoin valita: no en ainakaan skydivingia, jääköön se myöhemmin toteutettavaksi. En paljasta vielä sitä omaa valintaani, sillä minulla on viikko aikaa pitää teitä lukijoita jännityksessä tuosta asiasta. 

Vielä lopuksi hyviä ja huonoja uutisia.

Yliopiston kampuksella on oma pubi, jossa on maksuton biljardipöytä. Bilepäivä pubissa on torstai (älkää kysykö miksi), jolloin se sulkeutuu kahdeltatoista keskiyöllä. Musiikista vastaa pääasiassa opiskelijat omien soittimiensa kanssa, mutta kyllä siellä stereoista soi amerikan top 10 lista ainakin alkuillasta. Kova kultturikolaus iski, kun kaupungin suosituimmasta yökerhosta Lewel 2 :sta porukka heitettiin pihalle perjantai-iltana jo kello kaksi. Kyllä me eurooppalaiset olimme ihmeissämme, kun olemme tottuneet pikkutunteihin asti bailailuun.

Kanadalaisilla on VAALEANPUNAISET jäätelöautot suomalaisten Kotijäätelön sinisten sijaan. Musiikki voi etäisesti tuoda mieleen kotijäätelötunnarin. 

Valitettavasti kuvaa ette tule saamaan, sillä kadotin eilen kamerani, kun olin matkalla tutustumisretkelle kavereideni kanssa Castle Islandiin. Toivon löytäväni sen, mutta mahdollisuudet ovat heikot. Luulenpa sen kadonneen lopullisesti. Eipä ole sen jälkeen tunnelma ollut juuri huipussaan, sillä kamera kun oli minulle äärimmäisen tärkeä, olis ny voinu olla vaikka känny..... *ttu!

Castle Island oli aivan ihana saari puolen tunnin venematkan päässä Vancouver Islandista. Upeat maastopolut, laajat nurmialueet pelailuun ja piknikille, suotuisa ympäristö jopa useamman päivän campingille ja kymmenet purjeveneet todistivat, mikä on suosittu harrastus alueella. Aurinko paistoi koko päivän kirkkaalta taivaalta ja lämpötila hehkutti paria kymmentä. Leuto tuuli viilensi, mutta vain ajoittain. Sää on sitten jatkunut sellaisenaan vielä toistaiseksi.

Canadan auringosta kiittäen ja kuitaten.

Tofino - miten ois pala merta maalla

Hello!

Olo on ollut aina välillä kuin puusta pudonneella linnunpojalla. Ensimmäisenä koulupäivänä onnistuin lähtemään väärään suuntaan linjurilla, joten löysin itseni keskustasta. Eikä se paluumatka mennyt yhtään sen hassummin. Vahingossa hyppäsin ulos yhden pysäkin liian aikaisin, mutta koska en lainkaan tunnistanut ympäristöä, hortoilin kaduilla lähes kolme ja puoli tuntia, minkä aikana iski kolme sadekuuroa. Suomalainen ei kuitenkaan kysele turhaan apua tai mitään. Urheasti siis painoin jaloin menemään pelkän bussikartan avulla ja ilmoitin kämppikselleni, että kaikki on mennyt loistavasti, eikä minulla ole ollut mitään ongelmia missään vaiheessa. Yeah right! Staff girl! Seuraavana päivänä sitten shoppasin itselleni sontikan vastaisuuden varalle.

Linja-autot ovat silti mahtavia. Tuntui hienolta odottaa neljäkymmentäviisi minuuttia lauantaiaamuna bussipysäkillä aamuauringon paistaessa kello seitsemältä. (Olin vain vahingossa katsonut arkipäivien aikataulua.) Edessä oli ensimmäinen aktiivimatka rannalle toiselle puolen saarta. Kaupunkikohteena oli Tofino ja matkaa meni kolmisen tuntia suuntaansa. Matkaporukkaan kuului meitä vaihtareita ynnä muita yliopiston hihhuleita. Niin eihän koulu ole edes vielä alkanut täällä.

Vuoristotiet veivät ylös ja alas, kaartoivat vasemmalle ja oikealle, kapenivat ja levenivät. Olo oli kuin vuoristoradassa, joten herkkävatsaisille suosittelen matkapahoinvointitabletteihin turvautumista. Sillä maisemat olivat aivan mielettömät ja niistä on vaikea nauttia jos vatsa ja pää heittävät 360 astetta ympäri eri tahdissa. Valtavaa vuoristoa peitti havumettä kaikkialla ja lumihuippuiset kohdat olivat harvassa. Pysähdyimme matkalla kiertelemään suojelualueelle ja nauttimaan raikkaasta ilmasta. 

Tofinon kylä oli piskuinen ja selkeästi havaitsi meren läheisyyden: kalaravintoloita, mainostettiin kaiken näköstä vesitekemistä ja sitten oli surffareita. Kylässä sattui olemaan markkinapäivä: Kojuissa myytiin kaiken näköistä meriaiheista kuten meritähti- tai simpukkakoruja. Päätettiin kuitenkin nauttia kunnon amerikkalaiset burgerit kehuja saaneesta Big daddy pleissistä -- ja oli kehujen arvoinen paikka. Biitsi oli huikea ja valtameri suuri. Merituuli kävi hiuksissa, mutta koska päivä oli lämmin niin rannalla viihtyi vähemmissäkin vaatteissa. Siellä sitten paineltiin hienossa hiekassa simpukankuorien keskellä ja olihan sitä pakko käydä kahlaamassakin rantavedessä. Nenässä haistoi suolan ja meren tuoksun. Ja mikäs sen parempi paikka päästä juttuun ja tutustua muihin ihmisiin täällä. Yhteisiä hetkiä saatiin heti pohjalle. 

Tämän syksyn asun omakotialueella omakotitalossa omassa huoneessa toisessa kerroksessa. Kämppäkavereinani on tällä hetkellä alakerrassa asuva intialainen nuorimies, joka on nyt sitten ensimmäistä kertaa päässyt asumaan omilleen ja mikäs siinä kun heti suoraan vieraaseen kulttuuriin. Kyllä oli kuulkaa ruokakaupassa hauskaa kun jätkä oli ulkona kuin lumiukko juhannuksena. Hänhän oli siis ensimmäistä kertaa ruokakaupassa ostamassa itselleen ruokaa minun laadukkaalla avustuksellani ja opastuksellani. 

Lisäksi täällä oleilee vuokranantajani tytär poikaystävänsä kanssa, joten pääsen seuraamaan nuorten elämää ihan oman katon alla. Ja meno on mahtavaa. Leffaa ja päivällistä kello yhdeksän aikaan illalla. Ihan mieletöntä. Itse kun nautin siinä samalla lähinnä pientä iltapalaa.

Toivottavasti kuvat antavat jonkin sortin kuvaa ympäristöstä.

Kiittäen ja kuittaen Canadasta