Welcome, nice to meet you. How are you, can I help you?

Hyvää huomenta Suomi

Lähdin matkaan Helsinki-Vantaan lentokentältä kohti Islantia noin 15:30. Islannissa vaihto aikaa oli noin neljäkymmentäviisi minuuttia sillä lento oli vartin myöhässä. Aika riitti vallan mainiosti ja matka jatkui hienosti. Seuraavat kahdeksan tuntia vietin lentokoneessä ensin lukien Seiska päivää, minkä jälkeen siirryin Cosmoon. Aikaa tapoin siis korkeammalla kirjallisuudella oppien runsaasti ihmisen biologiasta, psykologiasta ja käyttäytymisestä. Seattlen lentokentällä seikkailin terminaalien, tullin ja tarkastusten välillä yli tunnin ja kysyin neuvoa useampaan otteeseen. Suoraan sanottuna olin täysin pihalla siellä, vaikka ulkoilmaan en astunut kertaakaan. Helpotus oli syvä, kun kone nousi ilmaan kohti Kanadaa. Näkymä oli mieletön pikku potkurikoneen ikkunasta. Kaupunkien valot erottuivat kuin kultakimpaleet, kun pimys laskeutui ja aurinko katosi horisontin taakse. 

Kello 21:10 paikallista aikaa laskeuduin Vancouverin kansainväliselle lentokentälle. Siitä suoraan suunnistin tullitarkastuksiin, joissa jonotus vei runsaat puolituntia. Vaikka kello oli vasta kymmenen niin hotellihuoneessa välittömästi suihkun jälkeen sammuin sänkyyn maan vielä heiluessa kroppani alla ja vatsani ollessa eri mieltä pään kanssa kellon ajasta ja paikasta. Olihan kello Suomessa aamu kahdeksan.

Hotellin respasta saamieni neuvojen jälkeen minulla ei ollut ongelmia lainkaan löytää seuraavaa lentoterminaalia. Pienet vesitasot liikennöivät päivittäin yhdessä lauttojen kanssa Vancouverin ja Nanaimon kaupungin välillä. Oli upea kokemus päästä matkustamaan vesitasolla ja asiakaspalvelu matkoja myyvässä terminaalissa oli kiitettävää. 

Mutta vastaanotto Nanaimossa oli aivan mieletön. Vuokranantajan kanssa sovimme, että hänen parikymmentä vuotias tyttärensä noutaa minut satamasta ja luovuttaa huoneen. Tytär oli ottanut ystävänsä mukaan ja ajelutti läpi kaupungin. Kävimme ruokakaupassa ja hommasimme minulle adapterin sähköverkkoa varten. Huoneessani minua odotti vuokraemäntäni lahjoittama pieni lahjakori, joka sisälsi vettä välipalapatukoita, tervetuliaiskortin (jossa kehotetaan kysymään ja pyytämään apua missä tahansa). Lisäksi hän oli jättänyt minulle valmiiksi kaksi puhdasta pyyhettä, pienen korin shampoita ja bussiaikataulut (johon oli merkattu valmiiksi ajat lähimmältä pysäkiltä yliopistolle ja takaisin). Voiko sitä enempää tuntea itseänsä tervetulleeksi ja toivotuksi vieraaksi. Menee kyllä aivan yli ymmärryksen. Kaikki ovat olleet niin kohteliaita ja ystävällisiä. Ihmiset täällä harrastavat sitä kuuluisaa small talkia tosia ahkerasti.

Kirjat ja uusi laukku ovat nyt valmiina ja huomenna alkaa sitten koulu.

 Jo nyt voin sanoa, että täällä elämä tulee eroamaan täysin siitä, mihin Suomessa on tottunut tai mihin muualla on oppinut tai sopeutunut. Näin alkavat äärimmäisen mielenkiintoiset ajat. Tästä vähän lisää lukuintoisille http://kanadasta.blogspot.ca/

Terveisin kohteesta Canada!

Mistä kaikki sai alkunsa... How everything started...

Hello!

Tämä olkoon johdanto blogilleni ja selvitys kaikille rakkaille miten minä päädyin maailman toiselle puolen.

Noin vuosi sitten koulun sähköpostiin lähetettiin hakukuulutus Vancouver Island University lukukaudeksi syksyllä 2013 Nanaimo, Kanada. Viesti oli lyhykäisyydessään kehoitus kiinnostuneille ottamaan yhteyttä sähköpostitse ja osallistumaan valintahaastatteluihin. En niinkään vielä tässä vaiheessa edes lukenut sähköpostia kauhean tarkasti. Ensimmäinen ajatukseni oli lähinnä: Jaa, kukahan tuonnekin mahtaa lopulta lähteä... roskapostia.

Tässä vaiheessa minun on syytä jakaa eräs unelma (hölmöjä) ajatuksia -kategoriasta julkiseksi tänne blogiin.
Joskus sitä pienenä tyttönä ajatteli olevansa niin taitava ja viisas, että pääsisi jonakin päivänä opiskelemaan ulkomaille yliopistoon. Alkuperäinen mielikuva oli niinkin hullunkurinen kuin suuri luentosali ja opettajana Indiana Jones sekä suuret seikkailut yliopiston kampuksella kuten elokuvissa. Ne olivat niitä aikoja kun katsoin isän ensimmäiset Indiana Jones -elokuvat ja televisiossa näytettiin Sabrina teininoitaa. Myöhemmin tuo tyttö tuli järkiinsä ja tajusi, ettei Harrison Ford ole ammatiltaan opettaja lainkaan. Lisäksi viisaus ja taitavuus ovat suhteellisia käsitteitä, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa tuleeko valituksi kouluun. Sen eteen pitää tehdä töitä, olla uskoa itseensä silloin kun muut epäilevät sinua ja olla ratkaisevalla hetkellä tyhmän rohkea uhoaja aukomassa päätänsä ajattelematta mitä sanoo.

Otin siis yhteyttä opettajaa vain, koska minulle oli sanottu, etten taatusti tulisi sinne yliopistoon pääsemään ja sekös otti päähän. Haastattelussa olin lähinnä väsynyt pitkän koulupäivän jäljiltä, enkä uskonut lainkaan pärjänneeni siinä edustavasti. En ollut edes lukenut aikasemmin lähtettyä sähköpostia kokonaan, saatika tutustunut yliopiston nettisivuihin. Luulinpa vielä pitkään, että vaihto oli pituudeltaan koko lukuvuoden mittainen ja että Vancouver Island tarkoittaa Vancouver-kaupunkia saarella KESKELLÄ Kanadaa. (Ei siis mitään hajua missä mennään kartalla)

Viime jouluaaton alla sainkin yllättävän lahjan puhelinsoiton muodossa. MINUT OLI VALITTU!
Vanhemmilleni olin puhunut asiasta vain pari päivää aikaisemmin lähinnä hauskan tempauksen muodossa. Äitini kuuli valintani puhelimen läpi ja hänen reaktionsa ärtyneen rauhallisella äänesävyllä oli lähinnä huvittava: "Eihän se tyttö oo menossa mihinkään." Linjan sulkeuduttua ilmoitin tyytyväisenä äidille, että päihitinpä kaikki, kunnes todellisuus iski mieleeni ja seurauksena tuli shokki.
-Siis mitä se ihminen sanoi juuri puhelimessa?? Minä.... Kanadaan... ensi elokuussa (JUU EEI, hyvä vitsi!)
Shokki lievittyi lentokoneessa ja loput rippeet katosivat Kanadan tullissa 40 minuutin jonotuksen jälkeen.

Joopa joo.... loppu onkin historiaa vai miten se nyt meni.

Kiittäen maailman toselta puolen

HUOM. Teksti saattaa sisältää lieviä kärjistyksiä !!