Hello!
Tämä olkoon johdanto blogilleni ja selvitys kaikille rakkaille miten minä päädyin maailman toiselle puolen.
Noin vuosi sitten koulun sähköpostiin lähetettiin hakukuulutus Vancouver Island University lukukaudeksi syksyllä 2013 Nanaimo, Kanada. Viesti oli lyhykäisyydessään kehoitus kiinnostuneille ottamaan yhteyttä sähköpostitse ja osallistumaan valintahaastatteluihin. En niinkään vielä tässä vaiheessa edes lukenut sähköpostia kauhean tarkasti. Ensimmäinen ajatukseni oli lähinnä: Jaa, kukahan tuonnekin mahtaa lopulta lähteä... roskapostia.
Tässä vaiheessa minun on syytä jakaa eräs unelma (hölmöjä) ajatuksia -kategoriasta julkiseksi tänne blogiin.
Joskus sitä pienenä tyttönä ajatteli olevansa niin taitava ja viisas, että pääsisi jonakin päivänä opiskelemaan ulkomaille yliopistoon. Alkuperäinen mielikuva oli niinkin hullunkurinen kuin suuri luentosali ja opettajana Indiana Jones sekä suuret seikkailut yliopiston kampuksella kuten elokuvissa. Ne olivat niitä aikoja kun katsoin isän ensimmäiset Indiana Jones -elokuvat ja televisiossa näytettiin Sabrina teininoitaa. Myöhemmin tuo tyttö tuli järkiinsä ja tajusi, ettei Harrison Ford ole ammatiltaan opettaja lainkaan. Lisäksi viisaus ja taitavuus ovat suhteellisia käsitteitä, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa tuleeko valituksi kouluun. Sen eteen pitää tehdä töitä, olla uskoa itseensä silloin kun muut epäilevät sinua ja olla ratkaisevalla hetkellä tyhmän rohkea uhoaja aukomassa päätänsä ajattelematta mitä sanoo.
Otin siis yhteyttä opettajaa vain, koska minulle oli sanottu, etten taatusti tulisi sinne yliopistoon pääsemään ja sekös otti päähän. Haastattelussa olin lähinnä väsynyt pitkän koulupäivän jäljiltä, enkä uskonut lainkaan pärjänneeni siinä edustavasti. En ollut edes lukenut aikasemmin lähtettyä sähköpostia kokonaan, saatika tutustunut yliopiston nettisivuihin. Luulinpa vielä pitkään, että vaihto oli pituudeltaan koko lukuvuoden mittainen ja että Vancouver Island tarkoittaa Vancouver-kaupunkia saarella KESKELLÄ Kanadaa. (Ei siis mitään hajua missä mennään kartalla)
Viime jouluaaton alla sainkin yllättävän lahjan puhelinsoiton muodossa. MINUT OLI VALITTU!
Vanhemmilleni olin puhunut asiasta vain pari päivää aikaisemmin lähinnä hauskan tempauksen muodossa. Äitini kuuli valintani puhelimen läpi ja hänen reaktionsa ärtyneen rauhallisella äänesävyllä oli lähinnä huvittava: "Eihän se tyttö oo menossa mihinkään." Linjan sulkeuduttua ilmoitin tyytyväisenä äidille, että päihitinpä kaikki, kunnes todellisuus iski mieleeni ja seurauksena tuli shokki.
-Siis mitä se ihminen sanoi juuri puhelimessa?? Minä.... Kanadaan... ensi elokuussa (JUU EEI, hyvä vitsi!)
Shokki lievittyi lentokoneessa ja loput rippeet katosivat Kanadan tullissa 40 minuutin jonotuksen jälkeen.
Joopa joo.... loppu onkin historiaa vai miten se nyt meni.
Kiittäen maailman toselta puolen
HUOM. Teksti saattaa sisältää lieviä kärjistyksiä !!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti