Vaalenapunainen Viisari

Hello!

"Ole kuka olet, älä enempää, älä vähempää."

En ole täydellinen, en mitään sinnepäinkään. En edes tiedä, mitä on täydellisyys. Mietin pienessä mielessäni voiko täydellisyyttä mitata. Olen jopa ajatellut sen olevan jotain sellaista, jota voisi tutkia. Ei jatketa sen syvemmälle tuohon aiheeseen. Muutenkin ihan turhaa pähkäilyä moinen, koska kuka nyt haluaisi olla täydellinen. Ajattelisin sen olevan melko kova taakka: olla koko ajan ihan tip top ja huippu. Varsinkin kun jokainen näkee täydellisyyden eri tavalla. Luulenpa kuitenkin vaikeammaksi tavoitteeksi yrittää olla täydellinen itsensä mielestä. Kun sinua kehotetaan määrittelemään täydellinen niin mitä vastaat… Kuitenkin loppujen lopuksi kovasti yritän sitä: olla täydellinen…. tai…. jotain sinnepäin…

Olin joskus tosi hyvä ajan hallitsija. Kalenterini oli minulla päässä ja kello silmissä koko ajan. En myöhästellyt ja muistin kaiken. Olin jopa etuajassa tai ennalta valmis useimmissa tapauksissa. Alamäki alkoi, kun aloitin pelaamaan jäällä. Ensin olin aina viimeinen koko ajan ja myöhässä, koska en ollut niin hyvä luistelemaan, oikeastaan en edes osannut luistella. Sitten aloin myöhästelemään kentän ulkopuolellakin. Siitä syntyi mielenkiintoinen kierre, ja nykyään kaikki tulee tehtyä viime tipassa. Sellaisessa pienessä paineessa ja adrenaliinin vaikutuksesta syntyy tulosta. Törmäsin huippuun. Unohtelin, ja asiat tai tehtävät jäivät kokonaan tekemättä, no siitä seurasi mielenkiinnon lopahtaminen. En enää välittänyt: ihan sama, vaikka myöhästyn, vaikka unohdan. Kaikkea ei vain voi muistaa tai ehdi tekemään, kun aika on rajallista ja elämä lyhyt.

Kiinnostuin aiheesta: ajan hallitseminen. Kiinnostuin siitä, miksi epäonnistuin ja miksi myöhästelin, vaikka oli ennen ollut etuajassa. Miksi koko ajatusmaailma muuttui päässäni? Aloin myös pohtimaan olinko ainut… Ainoaa laatuaan. 

Joillakin se myöhästely kuuluu vain kulttuuriin, mutta ei minulla. En voi antaa sitä itselleni anteeksi tai mennä sen syyn taakse piiloon, selitellä vedoten sen olevan osa minua.

Vapaaehtoisilla luennoilla täällä on tarjolla opiskelujen taitojen kehittämisen osana ajan hallinnan tunteja. Voitte vain miettiä, olenko käynyt kuuntelemassa niitä. Vastaus on kyllä, ja olen saanut jotain myös irti. 

Ensinnäkin en voi tai kykene hallitsemaan aikaa. Se on minusta riippumaton osa maailmaa. Mutta en halua, että aika hallitsee minua. Jos siis ajan sijasta oppisin hallitsemaan itseäni ja ajan käyttöäni. Tiedätte varmasti taitelija Salvador Dalin tai edes hänen upean taideteoksen The Persistence of Memory valuvista kelloista, niin näette mitä ajalle voi tapahtua. Ah, mitä vanhemmaksi käyn, sitä enemmän siitä taideteoksesta pidän. Se taideteoksen arvo ei todellakaan ole vain sen kehyksissä.

Inspiraation innostuksissa otin kalenterin käteen ja merkkasin kaikki päässä olevat tapaamiset ja tapahtumat ylös. Lisäksi lähdin hyvän ystävän kanssa etsimään itselleni kelloa, ihka oikeaa eleganttia rannekelloa. Olen nähnyt niitä niin paljon KAIKKIALLA, että minäkin halusin semmoisen. (Suomessa omistan kyllä rannekellon, mutta en uskalla käyttää sitä: koska se on seitsenvuotissyntymäpäivälahja mammaltani (niin aloitammehan peruskoulun silloin); se on kolme kertaa käynyt pyykinpesuohjelmat läpi ja toimii yhä.) Nyt minulla on kalenteri ihan omana itsenään ja kello kädessä, eikä silmissä. Olenko siis ajan vanki ja juoksen rannekellon perässä, kun nostan kättäni katsoakseni aikaa.

Ehei! Kalenteri on vain kertomassa, mitä VOISIN tänään tehdä ja mitä OLISI tarjolla. Lisäksi uutta kivaa kelloani katson lähinnä ihaillakseni sitä ja näyttääkseni muille kuinka tärkeä ja kiireinen luulen olevani. Ainakin minulle syntyy tunne, että hallitsen aikaani. Mutta tällä kertaa en kirjoitustani…. joten lopetukset ja herkut terkut kaikille!


 Kiittäen ja kuitaten kohteesta Canada.